torstai 3. huhtikuuta 2014

Lautasen avulla kaavoitettu lippispipo

Pipon kaavoittaminen lautasen avulla on ihan näppärä tapa jos sattuu olemaan kirjoittajan tavoin hutilus, jolla on harppi ja viivotin aina hukassa. En tiedä kenelle kunnia ideasta alunperin kuuluu, mutta kiitokset hänelle joka tapauksessa. 

Kuvia on ihan kamalan paljon, jospa niistä kuitenkin jonkinlainen punainen lanka löytyy.

Ihan ensimmäiseksi muutama kuva siitä, miten yleensä teen ihan peruspipon kaavan. 


 Olen ottanut tavaksi piirtää kaavan A4 paperille, jolloin leveys on jo valmiina ( 22cm ) ja lautasen avulla saa yhdellä kertaa sopivan korkeuden ja kaaren pipon kaavaan. Tällainen pipo on ollut sopiva n. 48-50cm päähän, saumavaroja lisäämällä menee aikuisenkin päähän. 


 Päälaen halkion leikkaan melko pieneksi, n. 1,5cm x 6 cm. Muilla mitoilla olen saanut aikaiseksi ainoastaan neljäntuulen hattuja kaukaisesti muistuttavia tekeleitä.


 Avattuna halkio on siis n. 3cm x 6cm, ei ihan suoraan leikattuna vaan hienoisesti kaartaen.


Tämä seuraava pipo on kokoa n. 52-54cm
Jos teen vuoritetun pipon yhdestä kankaasta, piirrän tällaisen päättömän lumiukon. 
Lautasen halkaisija on tässä n. 24cm. 


Omaan makuun sopiva pipon korkeus saadaan kun ympyrät ovat n. 4-6cm päällekkäin.  Sen jälkeen yhdistän ympyrät, paremman työvälineen puutteessa vaikka sukkapuikolla. Pipon korkeudeksi tulee n. 22-23cm. Pienemmässä pipossa korkeutta tarvitaan vähemmän.


Päälaen halkion teen samaan tapaan 1,5cm x 6-7cm.


Lipan saa tehtyä samalla lautasmallilla. 
Itse pidän isosta lipasta, jolloin lipan korkeus on n. 8cm ja leveys n. 24cm.

Pienemmän lipan saa lyhentämällä korkeutta parilla-kolmella sentillä.


Oma saumuri vaatii reilut saumanvarat...


Lipan tukikankaaksi olen tässä leikannut tukevaa puuvillakangasta kaksin kerroin. Halkiot voi toki leikata vasta saumuroinnin jälkeenkin. Tällä kertaa sakset kävi nopeammin kuin ajatus. Pipot ommellaan kasaan, vuorikankaan halkion jätän vielä auki.


Lipan tukikankaan ompelen suoralla ompeleella, jolloin lipan kaaresta tulee kauniimpi.



Lippaan voi tehdä tikkauksia oman maun mukaan. Itse käytän paininjalkaa ommelten välisenä mittana.


Lipan ompelen kiinni päällikankaaseen ennen vuorittamista, oikeat puolet vastakkain.



 Kun lippa on ommeltu, asettelen päällikankaan ja vuorikankaan sisäkkäin, oikeat puolet vastakkain. Lippa pysyy kauniisti paikoillaan kangasten välissä. Tykkään itse ommella kappaleet yhteen jousto-ompeleella.


Kun kaikki kappaleet on ommeltu yhteen, on aika kääntää pipo oikeinpäin vuorikappaleeseen jätetyn halkion kautta. Sen jälkeen vuorikankaan halkion voikin ommella kiinni.



Tyttö sai Ikean reissulla valita itse uuden verhokankaan huoneeseensa. Onpahan ainakin tarpeeksi värikästä! 


Pipo on tytöllä päässä kuvausta varten ja on vähän liian iso, Uudelle omistajalleen koko lienee ihan passeli. :)



8 kommenttia:

  1. Ihana pipo ja kätsy tehdä, kiitos ohjeista :)

    VastaaPoista
  2. Minä en yhtään tykkää pipojen ompelusta, mutta tämä lippamalli voisi antaa sen verran inspiraatiota, että josko vielä parit kevätpipotkin ompelisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä keväänä pipoja on tullut tehtyä ja käytettyä paljon aikaisen kevään takia. Kaipasin myös vaihtelua perusmalliin ja onhan tuo lippispipo ihan käytännöllinen kun aurinkolasit ei pienellä tahdo millään pysyä päässä. :)

      Poista
  3. Miten voi olla,juuri tätä ohjetta kaipasin! Tällä tulee heti tänään muutama pipo! Ihana lippispipo ja tarpeellinen ja selkeä ohje. Suurkiitokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos ohje oli hyödyksi. :) Pyöreäpäiselle pojalle tämä malli on justiinsa sopiva, tytöilleni kavennan kaavaa vähän suipommaksi päälaelta.

      Poista
  4. Heh, olen kans vähän aikaa sitten tehnyt vastaavan ohjeen blogiiin. Lippapipoa en tosin ole vielä kokeillut. http://mallikelpoinen.blogspot.fi/2014/03/diy-pipon-kaava.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla olikin näköjään paljon paremmin selitetty mittojen ottaminen ja halkion piirtäminen. :) Oma tekniikkani on ollut kokeilu-erehdys-korjaus -tyyliä, aika monta pipoa on mennyt pieleen sopivaa mallia hakiessa. Lankapirtiltä löysin lautasvinkin ja sitä soveltamalla olen saanut aikaiseksi sopivan kaavan meidän porukalle. :)http://lankapirtin.blogspot.fi/2012/11/ommellaan-roikkuva-trikoopipo.html

      Poista