Näytetään tekstit, joissa on tunniste lyhythihaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lyhythihaiset. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. elokuuta 2014

Rullaavan kanttauksen tutoriaali

Aiemmin ompelemani tunikan kanttaustyylistä tuli lukijakysymys. 

Aloitin jo kirjoittamaan kommenttikenttään vastausta kysymykseen, mutta koska en osaa selittää lyhyesti, päätin tehdä kanttauksesta erillisen postauksen.

Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja on helpompi ymmärtää kuin allekirjoittaneen sekava selostus.


Vähän vaihtelua peruskanttaukseen!
 

 Hihansuun  kanttaukseen leikkaan trikoosta kaksi soiroa leveydeltään n. 3cm ja 4cm, kankaasta riippuen. Yksivärinen trikoo toimii hyvin, sillä nurjakin puoli kankaasta on saman värinen. 
Kanttauksen pituuden voi laskea yleispätevällä säännöllä 0,7 x kantattavan osan pituus. 
Eli jos hihansuun pituus on esim. 25cm, soirojen pituus on 17,5cm. Noin suunnilleen.


 Asetan soirot päällekkäin kuvan osoittamalla tavalla. Kapeampi soiro tulee leveämmän päälle. 
Nuppineulat auttavat asettelussa.


Seuraavaksi ompelen päällekkäiset soirot saumurilla hihansuulle, rullautuva puoli kankaan oikeaa puolta vasten.


 Kun kantti on saumuroitu tai ommeltu kiinni, tikkaan reunan kaksoisneulalla. 
(Vaikka kuvassa eri neula onkin...)


Uusi, kiva paita on valmis!


 Pääntien kanttausta.


Ja hihansuun kanttaus.


tiistai 5. elokuuta 2014

Vielä pari kesäpaitaa

Helteinen sää on selvästi hidastanut ompelutahtia. Kaikki illat vietetään pihalla, sillä sisällä oleminen on melko tuskaista meidän huushollissa. 
Pari paitaa olen kuitenkin saanut aikaiseksi. Toisen ystävän tyttärelle ja toisen omille neitosille.

Yksisarvinen lähtee piakkoin heppahullulle pikkuneidille. Toivottavasti paita on mieluinen.



Omille murusille tein hihattoman tunikan vähän erilaisilla kanttauksilla ja pikkuisen pidennetyllä takakappaleella. 
Kertokaa ihmeessä joku mikä tämän kanttaustyylin nimi on, itselläni ei ole aavistustakaan. 
Kivalta se jokatapauksessa näyttää.


Tämä on mielestäni tosi kiva tapa viimeistellä pääntie ja hihansuut. Helpolla nättiä.



lauantai 5. heinäkuuta 2014

T-paita sankariviitalla varustettuna - T-shirt with a cape

Perjantain haasteompeluna valmistui tällainen kiva T-paita Ikasyrin Pätmän-trikoosta. 

Vaikka paita oli tarkoitettu pikkuäijälle, perheen prinsessa oli paidasta aivan tohkeissaan ja teki heti kättelyssä hurjia syöksyjä ympäri huushollia viitta hulmuten. 

Paita on siis perusteellisesti testattu ja hyväksi havaittu. 
Pikkuveljelle paita luovutettiin sillä ehdolla, että tytöt saavat omat *pinkit* samanmoiset. 
Glitteriäkin pitää kuulemma heille lisäillä.



 Paita ilman viittaa...


 ...ja viitan kanssa.


I sew a superhero t-shirt with a cape for my son. As it happened, the girls thought it was really cool and demanded to have their own shirts aswell. 
"*Pink* superhero t-shirts with loads of glitter, please mum?"

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Hippikesäpaita - Hippie T-shirt

Tytär ihastui Eurokankaassa superkesäiseen hippikankaaseen. 

Ihan ei nyt ollut oma lempparikangas kyseessä, mutta kun kerran lapsi tykkää, niin mikä jottei.
Onneksi tyttö ei ole perinyt rajoittunutta värimaailmaani. ;)

 





 Peace & Love!

My daughter found a fabric she fell in love with and demanded to have a T-shirt. 
Not my favourite choise, but as long as she likes it, I'll sew it. 

Kids at the playgroud liked the shirt aswell. Seems I'm the only one with the limited taste in fabrics. ;) 



keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Tuomarin paita & shortsit pikku futaajalle - The referee shirt & shorts

 Futiksen MM-kisojen kunniaksi tuli tuherreltua tällainen tuomarin paita & shortsi-setti pikkuäijälle.

Paidan selkämykseen tein tekstin silityskalvolla ja kehystin kirjaimet kohovärillä. 
Olin kohovärien kanssa ensimmäistä kertaa asialla, ja tulos on kyllä vähän sen näköistäkin. 
Blogger tosin korostaa rakeisuutta, eli ei jälki kuitenkaan ihan näin hurjaa ole.



Shortseihin lisäsin jalkapallon ihan vaan silityskuvana.


Kortit lisäsin rekvisiitaksi,  vaatteilla on kiva voida vähän leikkiäkin






I made a referee shirt & shorts-set for The Little Guy. Football is the thing this summer anyway, isn't it?

The text was cut out from a black clothing vinyl and lined with a white pop-up colour.
 This was my firts time to experiment with the pop-up colours and it really does look like it! ;)





lauantai 10. toukokuuta 2014

Shortsisetti pingviineistä

Täällä ommellaan sinnikkäästi kesävaatteita,  vaikka kotona villatakki ja villasukat ovat vielä ahkerassa käytössä.
Pikkuisesta palasta Puhdepuodin pingviinikangasta tuli pikkumiehelle kesäinen shortsisetti. Vähän tiukille meni että sain kankaan riittämään. T-paita meni hitusen slimmiksi, tai sitten pikkuinen maha on vaan tosi pullollaan aamupuuroa. 








Ihanaa äitienpäiväviikonloppua!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pääsiäistiikereitä ja yksisarvisia

Sain pääsiäisen kunniaksi puoli päivää lapsivapaata. Ulkona aurinko paistaa ja ihmiset ulkoilevat hyvillä mielin. Lämpötilakin lähentelee pariakymmentä.

Minä istun ja ompelen. 

Tärkeysjärjestys on ehkä vähän vinksallaan, mutta olipa ihana saada muutama tunti ihan omaa ompeluaikaa. Tuloksena kauan kaihoamastani yksisarviskankaasta tuplahihainen ja -helmainen paita, sekä tiiketiteeppari pääsiäisen kunniaksi keltaisilla resoreilla.




Vähän pitkät hihat, menee korjaukseen.


Huppistakeikkaa! Kuvassa ylösalaisin esiintyy meille myös vastikään muuttanut keinuheppa.


tiistai 1. huhtikuuta 2014

Perhoshihainen tunika eturypytyksillä oman kaavoituskokeiluni kera

Rypytykset on selvästi tämän kevään juttu ja taas löytyi uusi tyyli kokeiltavaksi.

Tein taas lyhyen työohjeen muistilapuksi, vinkkejä kaavan muokkaamiseen tuli  fb:n ompeluryhmäläisiltä.

Suurin osa lastenvaatekaavoistani on alunperin piirretty jostain sopivan kokoisesta vaatteesta ja vaate kerrallaan muokkailen niitä tarpeen mukaan. Tällä kertaa lähdin liikkeelle lyhythihaisen tunikan kaavalla.


 Tunikan kaava on tässä  aseteltu kaavapaperille ja olkasaumaan on lisätty korkeutta ja leveyttä, alkaen noin puolivälistä  alkuperäisen kaavan olkasaumaa.


Lisäsin olkaan n. 10cm korkeutta, 10cm leveyttä ja katkoviivan (leikkausta varten) n. 8 cm. 


Uuden kaavan olkasauman kohta näyttää siis lopulta tällaiselta. Kainaloon jätin pienen nyppylän kohdistusta ja ompelua helpottamaan. 


Testailin kaavaa rypyttämällä mittojen riittävyyttä ja piirsin takakappaleen olan leveyden etukappaletta avuksi käyttäen. Rypytyksen voi toki tehdä myös selän puolelle, jolloin takakappaleeseen tehdään vastaavat muutokset kuin etupuolelle.


Kankaat leikattuna kaavoineen.


 Ompelin olkasauman leikkaukseen rypytyslangat.


Ja rypytin pidemmän lipareen saman mittaiseksi lyhemmän puolen kanssa.


Kappaleet neulataan yhteen.


 Ja ommellaan yhteen. (itse käytin ompelukoneen jousto-ommelta)


Päättelin ompeleen kaartaen alas jotta rypytys asettuu paremmin.

Loppuksi ommellaan tavalliseen tapaan olkasaumat ja sivusaumat yhteen ja viimeistellään pääntie, hihansuut ja helma haluamallaan tavalla. Itse tein tunikaan ainoastaan yksinkertaiset käänteet.





Valmis!
Kangas on paksuhkoa jersey trikoota. Joku ohuempi kangas laskeutuisi vähän kauniimmin.