En tykkää vaatteiden niskalappusista ollenkaan. Jollain tavalla omat tekeleet on kuitenkin kiva merkata, joten tekstiilileimasin on ollut viimeaikoina hakusessa. Lidlissä on leimasimia ajoittain tarjolla, mutta tyypilliseen tapaani keksin haluta leimasimen just kun tarjous oli mennyt ohi. Lopulta päädyin hankkimaan erillisisiä kirjainleimasimia ja tekstiilimustetyynyyn. Merkkailutestit ovat tähän asti olleet varsinainen suksee.
Vähän pelkäsin että leima tulee näkymään vaaleasta kankaasta läpi, onneksi näin ei käynyt.
Leimaamisen jälkeen tarvitsee vain näyttää vähän silitysrautaa, niin jäljestä tulee vedenkestävä.
Musteen pesunkestosta en vielä osaa sanoa muuta kuin että muutamat pesut 40-60 asteessa eivät ole muuttaneet leimaa mihinkään suuntaan.
Tekniikkaa treenaamalla saa tasaisemman tuloksen kuin mitä ensimmäiset testit antavat ymmärtää. ;)