Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. joulukuuta 2013

Junakakku

Tuttavaperheen 5-vuotias poika toivoi synttäreilleen junakakun ja aikani pähkäiltyäni päädyin  seuraavanlaiseen tuotokseen.
 
Veturin rakentelu meni yritys-erehdys tyyliin, lopputulokseen
  olen kuitenkin ihan tyytyväinen. Näyttää mun mielestä kuitenkin enemmän veturilta kuin traktorilta.

 
Alempi kerros on olevinaan metsikköä ja kukkia... Alakerroksen sivuun tuli vielä synttärisankarin nimi.



 

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Koko viikonloppu yhtä juhlaa

Viikonloppu hurahti sitten lastenjuhlien parissa.
Lauantain kaverikemut oli meidän perheen ensimmäiset Tupa-Täynnä-Tenavia -pirskeet ja huh heijaa, kyllä sitä menoa ja meininkiä riittikin. Huiske kuuluu tietysti asiaan ja olinkin tosi iloinen siitä kuinka hyvin kaikki sujui.
Sunnuntaina juhlittiin sitten vähän rauhallisemmin sukulaisten kanssa.
 
Kakkukuvia pukkaa taas!
 
Koristelun kanssa iski päättämättömyys ja tuloksena oli sitten yhdisteltynä sokerimassa päällinen & reunapursotukset.
 
 
Sokerimassakukkia pikapikaa tehtynä.
 Kun kesken kaiken heräsi ajatus, että koristeitakin olisi kiva laittaa.
 
 
Toiveena oli saada prinsessakakku.
Ei siis se vihreä marsipaanikauhistus vaan tavallinen täytekakku hörhelö koristuksin.
 
 
Hyvin kakku maistui ja pikku rinsessakin oli tyytyväinen.
 
Nyt sitten pitäisi vielä raivata huusholli kuntoon. Onko pakko jos ei jaksa eikä huvita? ;)
 
 
 
 

tiistai 1. lokakuuta 2013

Autot radalla

Viime viikonlopun toinen projekti oli 8-vuotiaan pojan synttärikakku. Toiveena oli numero 8 ja autot. Tuloksena tällainen autorata "hiekkakuoppien" keskellä.
 
 
Tie on tehty sokerimassasta ja hiekka radan ympärillä murskatuista kekseistä.
 
 
Paljon pikkuautoja!
 
 
 
 Ja vähän pensaita radan ympärille.
 
 
Myös mustikkamuffinsit saivat koristelun saman teeman mukaan. :)
 
Jospa sitten seuraavaksi pääsisi taas ompelusten ääreen. :)
 

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kahden kakun viikonloppu, osa 1

Huh!
Urakka on viimein onnellisesti ohi ja meikäläisen kakkukiintiö on taas vähäksi aikaa täytetty.
Lauantaiksi oli tilattu n. 60 hengen kinuskikakku ja sunnuntaina oli työn alla synttärikakku 8-vuotiaalle. Jälkimmäisestä myöhemmin lisää kunhan kuulen päivänsankarin kommentit kakusta.
 
Ja ilman mokailuja ei taaskaan selvitty.
 
 
 
Kinuskia keitellessähän on hyvä kokeilla sitä loppuvaiheessa vesitestillä (Tippa kinuskia lasilliseen kylmää vettä ja jos kinuski jähmettyy kivaksi pikku palleroksi on keitelty tarpeeksi.) Minun tyylillä viskataan lusikka kiehuvan kinuskin joukkoon, kalastellaan se sieltä millä tahansa kapustalla mikä käteen ensimmäisenä osuu ja kun kinuski kerran sopivasti siihen jähmettyy niin avot! :)
 
 

Tässä vähän kinuskikakun kulmaa, viimeistelyä vaille valmiina. 
(leivinpaperi ei kuulu valmiiseen kattaukseen ;) ) 
Paahdetut mantelilastut on ollut aina oma inhokkikoriste. Itse tehtynä tulos olikin ihan erimakuinen. Niitä kehtasi hyvin käyttää koristeena.