lauantai 12. lokakuuta 2013

Lökäpöksyt haaveissa

Pitkästä aikaa ompelukoneen äärellä taas!

Meidän perheen pieni isäntämies on ollut mielestäni vailla kunnon lökäpöksyjä jo liian kauan ja kun kerran sain tilattua ralliraita-froteeta, niin kokeiluksihan se meni. Kesällä tein velourista aivan ihanat lyhytlahkeiset lökärit ja kaavaa muuntelemalla sain aikaiseksi jotakuinkin ajatuksen mukaiset pöksyt.
 
Tästä se taas lähtee! Kuvassa esiintyy myös aina niin innokkaat Äidin Pikku Apulaiset.
(Sakset pelastettiin pois pienten käsien ulottuvilta. )
 
Kauan ei housujen tekemiseen mene aikaa, mutta vielä näppärämmin sujuisi jos saisi ihan rauhassa kerrankin surrutella. Kauhean hankala ommella kun ompelukoneen virtakytkintä näpsytellään eestaas ja lankarullat, sekä kangaspalat kulkeutuu pitkin huushollia. ;)

 
Pöksyissä on sen verran pitkät resorit että mahtuvat suunnilleen 86cm koosta 104cm kokoon asti.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti