Näytetään tekstit, joissa on tunniste pipot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pipot. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Sydämellinen tuubihuivi twistillä

Tein pitkästä aikaa itselleni Noshin sydän-neuloksesta pipon ja 
tällaisen kierretyn, yksinkertaisen tuubihuivin. 

Kaksinkertainen tuubihuivi olisi ollut omaan makuun liian paksu ja tavallinen yksinkertainen oli jotenkin tönkön oloinen.

Tuotekehittelyn tuloksena syntyi siis yksinkertainen tuubihuivi twistillä!





 Tuubihuivin pitkät reunat ensiksi yhteen, oikeat puolet vastakkain.


 Kangas on helppo kiepauttaa sormien kohdalta käsivaren ympäri. 


Oikeinpäin tuubiksi ommeltuna.


Miun ikiomat ihanat! 

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Raglanpaitoja digiprintillä

Pitkähihaisten paitojen ompelu alkaa olla ajankohtaista, vaikka lapset toiveikkaasti vielä t-paidoissa ulkona juoksentelevatkin. 
Nyt on meidän laumalla edes jotain uutta päällepantavaa. Ja pipot myös. 
Mikä ihana värien sekamelska!





torstai 3. huhtikuuta 2014

Lautasen avulla kaavoitettu lippispipo

Pipon kaavoittaminen lautasen avulla on ihan näppärä tapa jos sattuu olemaan kirjoittajan tavoin hutilus, jolla on harppi ja viivotin aina hukassa. En tiedä kenelle kunnia ideasta alunperin kuuluu, mutta kiitokset hänelle joka tapauksessa. 

Kuvia on ihan kamalan paljon, jospa niistä kuitenkin jonkinlainen punainen lanka löytyy.

Ihan ensimmäiseksi muutama kuva siitä, miten yleensä teen ihan peruspipon kaavan. 


 Olen ottanut tavaksi piirtää kaavan A4 paperille, jolloin leveys on jo valmiina ( 22cm ) ja lautasen avulla saa yhdellä kertaa sopivan korkeuden ja kaaren pipon kaavaan. Tällainen pipo on ollut sopiva n. 48-50cm päähän, saumavaroja lisäämällä menee aikuisenkin päähän. 


 Päälaen halkion leikkaan melko pieneksi, n. 1,5cm x 6 cm. Muilla mitoilla olen saanut aikaiseksi ainoastaan neljäntuulen hattuja kaukaisesti muistuttavia tekeleitä.


 Avattuna halkio on siis n. 3cm x 6cm, ei ihan suoraan leikattuna vaan hienoisesti kaartaen.


Tämä seuraava pipo on kokoa n. 52-54cm
Jos teen vuoritetun pipon yhdestä kankaasta, piirrän tällaisen päättömän lumiukon. 
Lautasen halkaisija on tässä n. 24cm. 


Omaan makuun sopiva pipon korkeus saadaan kun ympyrät ovat n. 4-6cm päällekkäin.  Sen jälkeen yhdistän ympyrät, paremman työvälineen puutteessa vaikka sukkapuikolla. Pipon korkeudeksi tulee n. 22-23cm. Pienemmässä pipossa korkeutta tarvitaan vähemmän.


Päälaen halkion teen samaan tapaan 1,5cm x 6-7cm.


Lipan saa tehtyä samalla lautasmallilla. 
Itse pidän isosta lipasta, jolloin lipan korkeus on n. 8cm ja leveys n. 24cm.

Pienemmän lipan saa lyhentämällä korkeutta parilla-kolmella sentillä.


Oma saumuri vaatii reilut saumanvarat...


Lipan tukikankaaksi olen tässä leikannut tukevaa puuvillakangasta kaksin kerroin. Halkiot voi toki leikata vasta saumuroinnin jälkeenkin. Tällä kertaa sakset kävi nopeammin kuin ajatus. Pipot ommellaan kasaan, vuorikankaan halkion jätän vielä auki.


Lipan tukikankaan ompelen suoralla ompeleella, jolloin lipan kaaresta tulee kauniimpi.



Lippaan voi tehdä tikkauksia oman maun mukaan. Itse käytän paininjalkaa ommelten välisenä mittana.


Lipan ompelen kiinni päällikankaaseen ennen vuorittamista, oikeat puolet vastakkain.



 Kun lippa on ommeltu, asettelen päällikankaan ja vuorikankaan sisäkkäin, oikeat puolet vastakkain. Lippa pysyy kauniisti paikoillaan kangasten välissä. Tykkään itse ommella kappaleet yhteen jousto-ompeleella.


Kun kaikki kappaleet on ommeltu yhteen, on aika kääntää pipo oikeinpäin vuorikappaleeseen jätetyn halkion kautta. Sen jälkeen vuorikankaan halkion voikin ommella kiinni.



Tyttö sai Ikean reissulla valita itse uuden verhokankaan huoneeseensa. Onpahan ainakin tarpeeksi värikästä! 


Pipo on tytöllä päässä kuvausta varten ja on vähän liian iso, Uudelle omistajalleen koko lienee ihan passeli. :)



maanantai 24. maaliskuuta 2014

Tiikerilippis

Olen ihastellut näitä lippapipoja jo useamman ompelijan tuotoksina. Pojalla ei aurinkolasit pysy päässä ja jotain suojaa olisi hyvä kevätauringolta kuitenkin saada. Lippispipo it is!

Pipon kaava löytyi jo omasta takaa, mutta lipan kaava puuttui. Mieleen tuli joskus teininä tehdyt ysärilippikset, joita omeltiin ihan kamalista kukkakankaista ja piirsin lipan jotakuinkin samaan tyyliin kuin silloinkin tein.

Vähän viilaamista pipo vielä kaipaa, mutta tulipahan tämä versio jo käyttöön ja keräsi kehuja leikkipuistolla.
(Huom. Tosi tyylikäästi sävysävyyn yhdistellyt asusteet!)





Pipo taitaa päästä samoin tein pesuun tämän päiväisten kuraleikkien jäljiltä. :)

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Pipokone lähti käyntiin

Nyt kun taas lähti pipovaihde päälle, olen tyhjennellyt jämäkangasvarastoa oikein urakalla. Pipojen ompeleminen on vaan niin ihanaa! Laiska luonteeni kehrää kun valmista tulee pienellä vaivalla ja yksityiskohdilla saa vaihtelua.

Pieneksi ongelmaksi on muodostumassa pipokasan jatkuva kasvaminen. 
Mihin minä näiden kanssa vielä joudun?!


Siinä niitä nyt sitten olisi.


Innostuin myös kokeilemaan silitysarkkeja ja hotfix-strasseja.


Ja tähän rusettipipomalliin ihastuin ihan tosissaan.

Tuoltakin voi löytää muutaman strassin jos oikein tihrustaa.


Minitilkuista tuli parit vauvantumput. Linnut on vuoritettu.

Lopuksi tuli ommeltua vielä tällainen herttainen kännykän suojapussukka.

Paljon pientä ompelujuttua siis tällä kertaa. :)

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Keväisiä pipoja ja kolmiohuiveja, rusetilla ja ilman

Kevättä kohti mennään ja saumurin paininjalan alta valmistuu vaihteeksi pipoja ja kolmiohuiveja. 
 Vaikka kankaat ovat ihania ihan sellaisenaan, innostuin kokeilemaan itselleni jotain uutta piristämään perussettiä. Rusettipiposta tuli meillä hitti. Kaunis yksityiskohta pienellä vaivalla. 





keskiviikko 26. helmikuuta 2014

150 kierroksen pikatupsu pipoon

Tuli akuutti tarve saada pipoon tupsu. 

Samalla tuli tehtyä tällainen pika-tutoriaali Tee-Se-Itse tupsuille, joihin löytyy tarvikkeet jokaiselta kotoa. Tässä ei nyt tarvitse leikellä pahvikiekkoja tai ostaa tupsukiekkoa kaupasta. 

Olen nähnyt näitä tehtävän myös esimerkiksi haarukan avulla, joten alkuperäinen idea ei ole oma. Puuhaarukka oli tähän tarkoitukseen sopivan kokoinen.

 Ja tässä ohje lyhykäisyydessään:


Tykötarpeina puuhaarukka, sakset ja lankaa.


Kieritä lankaa puuhaarukan ympäri sen mukaan kuinka tiiviin tupsun tarvitset. Omiin pipotupsuihin tuli 150-200 kierrosta.


Sido lanka puuhaarukan piikkien välistä ja kiristä vielä kun vedät puuhaarukan pois.


Leikkaa langat auki ja tasoittele palloa saksilla tarpeen mukaan.


Tadaa!

torstai 12. joulukuuta 2013

Helmi pipoksi

Joululahjaompelusten keskellä tuli Käpysen paketissa pikku pätkä -oi niin ihanaa- Helmi-rouvaa. Ystäväni joka käyttää pipoja hiusten sijaan on tuskaillut, kun ei ole löytänyt mistään päähinettä jossa olisi sopivasti bling-blingiä. Joulujuhlissa villapipo kun ei ehkä anna ihan toivottua vaikutelmaa...
  
Halusin siis kokeilla josko onnistuisin ilahduttamaan häntä Helmi-pipolla. Tytär ainakin tykkäsi kovasti. Joulupukki taitaa tuoda hänelle samanlaisen myös.
 
 
Pipo olisi varmasti tullut paremmin esiin kauniin huurteisessa talvimetsässä kuvattuna, mutta minkäs teet kun nurmi vihertää ja esikot kukkii vielä vaan vaikka joulukuun puoliväliä mennään.
 
 
 
 
Pientä kimallusta yksityiskohdaksi.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Ruttupipoa yritin..

Pipoja meidän perheessä on jo ihan liikaa, jotenka sen kunniaksi kokeillaanpas tehdä niitä vielä vähän lisää!
 
Ruttupipon ompelu on ollut mielessä viime talvesta saakka ja nyt kun kerran löysin jämäpätkän Framilon-nauhaa, päätin pistää vakkari pipokaavan kokeiluun ruttuversiona.
 
 
 
Ihan ei ehkä mennyt viimeisenpäälle nappiin tämä ensimmäinen harjoituskappale, mutta jospa joku lapsista sen huolisi käyttöön kuitenkin.
 
Pipo on kaksinkertaista polarfleeceä, mitä yleensä olen käyttänyt sisävuorena.
Taatusti on lämmin pipo!
 
Koristeen tein ylijääneistä kangassuikaleista joita jää lojumaan tilkkupussiin. En oikein osaa heittää mitään pois "jos niitä vielä joskus jossain tarvitsee..."
Kerrankin jämäpussista on jotain iloa. Jes!