Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikuistenvaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikuistenvaatteet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Sydämellinen tuubihuivi twistillä

Tein pitkästä aikaa itselleni Noshin sydän-neuloksesta pipon ja 
tällaisen kierretyn, yksinkertaisen tuubihuivin. 

Kaksinkertainen tuubihuivi olisi ollut omaan makuun liian paksu ja tavallinen yksinkertainen oli jotenkin tönkön oloinen.

Tuotekehittelyn tuloksena syntyi siis yksinkertainen tuubihuivi twistillä!





 Tuubihuivin pitkät reunat ensiksi yhteen, oikeat puolet vastakkain.


 Kangas on helppo kiepauttaa sormien kohdalta käsivaren ympäri. 


Oikeinpäin tuubiksi ommeltuna.


Miun ikiomat ihanat! 

perjantai 5. syyskuuta 2014

Pitsinen tuubihuivi - Lace infinity scarf with pink braiding

Pinterest on varsinainen ideoiden ihmemaa. 
Kaipailin ohjetta ompeluryhmässä bongaamaani tuubihuiviin ja ideatulvan myötä alkuperäinen ajatuskin vähän muutti muotoaan. 
Löysin Eurokankaasta ihanan pehmeää ja joustavaa Amsterdam-pitsikangasta, johon yhdistin ohuesta trikoosta punomani letin. Lopputuloksena tosi herkkä ja suloinen huivi alkusyksyyn. 
Tykkään.





I've had this kind of lace infinity scaf in my mind for ages. Finally I managed to make my dream come true.
I simply love  it!



torstai 10. heinäkuuta 2014

Rantamekkonen - The beach dress

Löysin kirpparilta parilla eurolla kivan huivin, ihan kuin se olisi tarkoituksella tuotu sinne minun löydettäväksi. 
Ihana kun tuo raitakin oli ihan sopivan kokoinen  rintamuksen rypytystä varten.
 

 Huomenna on tarkoitus lähteä rantailemaan äidit & lapset -porukalla koko päiväksi. 
Uusi mekkonen sopii rantsureissulle ihan erinomaisen hyvin.





 Ihanaa helteisen aurinkoista loppuviikkoa kaikille <3 <3 <3


I found a nice scarf from a fleemarket for a couple of euros. I think it was there just so I could find it and fix it up a little bit.

This dress is perfect for tomorrow's beach trip.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kuminauhapoimutettu kesätoppi ohjeineen

Oma vaatekaappini kaipaa täydennystä etenkin kesävaatteiden osalta, tässäpä siis yksi rantsu/hellevaate tarpeeseen. 

Yritin etsiä netistä ohjetta tällaiselle kuminauhapoimutetulle topille, joita on joka kaupassa, mutta en vaan löytänyt. 

Tein siis oman version ja ohjeen jos joku sellaista kaipailee. Isommassa koossa
 tämä vaate on aikalailla zero waste, eli hukkaan ei kangasta juurikaan jää.



1. Täysleveä kangas korkeudeltaan n. 70-80cm leikataan keskeltä kahtia pystysuuntaan.

2. Alalangaksi puolataan poimutuskuminauhaa kunnolla kiristäen. Itse puolasin koneella ja kiristin samalla kuminauhaa sormin.Ylälangassa piston pituus oli 1,5.   Ommellaan suoralla tikillä poimutuskerroksia maun mukaan molempien kappaleiden yläreunaan.
Mitä pienempi väli kerroksilla on, sitä tiukempi rypytyksestä tulee. Isommalla välilllä taasen löysempi.

3. Lopuksi kappaleet saumuroidaan/ommellaan yhteen oikeat puolet vastakkain ja viimeistellään helma. Tämän topin helmaan tein rullapäärmeen.


Poimutuskuminauhaa kului L-kokoiseen toppiin kaksi rullaa, eli 20 metriä.


 Rinnan kohdalle ompelin kerrokset aika tiheään, paininjalan reunan seuratessa edellistä kerrosta.


 Yläreunan jätin kääntämättä, koska halusin jättää rimpsureunan näkyville.



Niskasta solmittavat nauhat jätin suosiolla pois, rannalla ne ovat aina kuitenkin tiellä. :)

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Paita joka temppuili

Tämän paidan kanssa pitikin urakoida ihan tosissaan. Joka ikinen sauma pisti hanttiin ja pääntietä piti korjailla sen verran monasti, että lopputuloksesta uhkasi tulla jo vähän liiankin antava. :D Napit ompelin pääntien kanttauksen reunaan tuomaan vähän eloa.

Ompelen itselleni näitä peruspaitoja kun vaatevarastot koostuu pääasiassa virttyneistä kotiverkkareista ja kulahtaneista mammapaidoista. Syksyllä pitäisi saada taas työt alulleen ja vaatevarasto kaipaa kipeästi uusia tuulia. Pikkuhiljaa hyvä(?!) tulee...




Olen valitettavan ihastunut ylipitkiin, rypytettyihin hihoihin. Ensi kerralla sitten jotain muuta.


 Lopuksi vinkki kauppareissujen piristykseksi:
Meillä 5-vuotias tekee nykyään kauppalistat ja tyyli on tämä. Kuten kuvasta näkyy, lista on jo käytetty. Kaikki koriin kerätyt tuotteet on ruksittu. Kynä kädessä tuo nykyään viuhtoo pitkin kaupan käytäviä ja ruksailee listaansa tavaroita keräillessään. :)

maanantai 24. helmikuuta 2014

Tumppuja sarjatyönä

Flunssa on ollut riesana jo pitkälti toista viikkoa. Kauheasti tekisi mieli ommella, mutta mitään isoa ja ajatustyötä vaativaa en jaksa ottaa työn alle. 

Tuossa pari iltaa sitten piirreltiin nuorimmaisen kanssa käden ääriviivoja paperille ja siitä näppäränä tyttönä leikkasin samalla kauan kaivatut lapasen kaavat itselleni talteen. Olen tässä nyt sitten pikkuhiljaa iltaisin suristellut tilkkulaatikon aarteita itselleni tumpuiksi, mitä nyt niistämiseltä olen ehtinyt.


Vuorina on polarfleece, bambutrikoo ja ohut trikookangas. Onpahan ainakin vaihtoehtoja joka säälle.


Helmi-rouvaa ja raitatrikoota.


Tähdet ja pitsi ne yhteen soppii!

maanantai 17. helmikuuta 2014

Hempeä peruspaita itselle

Eurokankaan palalaarista löytynyt herttaisen vaaleanpunainen trikoo on odottanut ompeluvuoroaan jo jonkin aikaa. Löysin sattumalta sopivan väristä joustopitsiä kankaan kaveriksi ja sitten vaan suristelemaan!

Paita alkoi jossain vaiheessa ompelua muistuttaa uhkaavasti yöpaitaa, pelastusyrityksenä ryhdistin ompelusta framilon-rypytyksillä.

Tykkään lopputuloksesta vaikka muutamaan otteeseen pitikin taas vaihtaa idean suuntaa kesken ompelemisen. Näin tuntuukin käyvän useimmiten nykyään.



Rypypytys nostaa sivuja siten, että eteen ja taakse tulee tuollainen kiva putous.


 Ranteen kohdalla on myös pienet rypytykset tasapainottamassa helmaa.

Pitsiä, pitsiä...


keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Ruttupaita kesäksi

Päässä pyörii jatkuvasti uusia ideoita ompelun saralla ja sitten niitä vielä toteuttamattomiakin ideoita riittää ja paljon! Ongelmana on vaan se, että en tosiaankaan ole koulutettu, saati ammattilainen tässä hommassa. Useat ideat kärsivät siis taidon puutteesta.

Yhden näistä päässä pyörineistä ajatuksista sain jollain muotoa toteutettua tämän paidan muodossa. Eihän se nyt ihan viimeisen päälle mennyt, mutta tulee kyllä varmasti käyttöön. 


Että sellaiset vinkurakuvat tällä kertaa! :D
 
Ei näytä hyvältä henkarissa, ei...

maanantai 20. tammikuuta 2014

Raitapaita

Viikonlopun ompeluongelmien jälkeen oli pakko tehdä joku idioottivarma surautus, sillä olen huomannut että epäonnistumiset saa helposti aikaan oikein kunnon ompelublokin. 
Kaapista löytyi raitatrikoota ja resoria, eli näistä eväistä lähdettiin liikkeelle. 

Kaava on se sama josta lähes kaikki omat yläosat ompelen, alunperin piirretty jotain vanhaa paitaa mukaillen ja korjailtu matkan varrella itselle just passeliksi. Samaa kaava käyttäen olen tehnyt tunikoita, yöpaitoja, mekkoja, toppja jne... Jostain syystä olen nyt vaan ihastunut tällaiseen vähän pussittavaan tunikamalliin. Pysyypähän paita paikoillaan kun konttailee lattialla muksujen kanssa. :)





Tällainen turvakaava on kyllä omiaan kun tuskastuminen iskee. :)

maanantai 13. tammikuuta 2014

Marimekon outlet ja kuinka mopo lähti käsistä. Ja yksi yöpaita

Jälkeenpäin ajateltuna kankaidenostomaniassa ei kannattaisi mennä minkään sortin kauppaan jossa on pienikin mahdollisuus tehdä löytöjä. Alkuvuodesta on tullut ostettua kankaita enemmän kuin koko edellisvuotena yhteensä ja pari kangasta on vielä must have listalla. Luulisi siis, että puuhaa riittää näidenkin kanssa joksikin aikaa. 

Syystä tai toisesta mulla on nyt kuitenkin tuossa kangaskasassa uusimpana saaliina 10 metriä puuvillakankaita ja 9 metriä trikookankaita resorinipun kera odottamassa inspiraatioita.


Trikoot x 3 ja puuvillat x 2


  
Yksi trikoo pääsi heti suristeltavaksi. Pitkä yöpaita on äidille. Jotain pientä kankaan loppupätkästä pitäisi vielä saada aikaiseksi.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Iso ja lämpöinen tunika

Olen etsinyt oman näköistä, lämpöistä tunikaa itselleni, mutta innostuinpa kokeilemaan jos onnistuisin tekemään sellaisen ihan itse. Huom! Ompelukoulutukseni rajoittuu koulun kässätunteihin ja omatoimiseen ompelukirjojen ja -lehtien tutkimiseen. Nämä lähtökohdat huomionottaen olen aika tyytyväinen lopputulokseen.
 
 
Malliltaan tekele on tällainen löysä tunika ylipitkillä hihoilla.
 
 
Kamala kuva, mutta jos tästä jotain ideaa saisi.

 
Tykkään että hihat on vähän liian pitkät, jotta resorin saa kivasti ruttuun.